Sateenkaaren päässä

Eskari- ja päiväkotielämää

Saipaa ja salaisuuksia: S-kirjain

on 29.11.2014

Sateenkaaressa tutustuttiin viikon aikana S-kirjaimeen. Aihetta käsiteltiin suhteellisen laajasti ja lapset pääsivät tekemään monenlaisia tehtäviä. S-kirjain tuli meille tutuksi mm. leikkien, laulauen, kuunnellen ja liikkuen. Toiminpisteilläkin riitti paljon tekemistä. Niissä paitsi harjoiteltiin lisää S-kirjainta, myös kertailtiin jo opittuja kirjaimia. Aikaa S-kirjaimen ja kirjainten kertaamisen parissa Sateenkaarelaiset viettivät yhteensä kahden päivän toiminta-ajan verran eli noin 2 x 45 minuuttia.

1. päivä

Orientointi

Aloitimme S-kirjaimeen liittyvän toiminnan Salaisen maan tarinalla. Sadussa ”Mustan kissan salaisuus” kerrottiin siitä, kuinka Musta Kissa paljasti Kisu Pikkukuulle salaisuuden. Musta Kissa voi nimittäin muuttua supersankariksi ”Naamiokissaksi” ja pelastaa avuntarvitsijoita. Tarina oli aika jännittävä ja viritti keskustelun salaisuuksista ja supersankareista. Kuuntelimme ja leikimme yhdessä ”Naamiokissa”-laulun Salaisen maan cd-levyltä.

marraskuun loppu 045

Tarinan ja keskustelun jälkeen leikimme S-kirjaimeen liittyviä leikkejä. Ensin pohdimme miltä S-äänne kuulostaa, minkä jälkeen leikimme ”Käärme”-leikkiä, jossa lasten piti muodostaa kehostaan S-kirjaimen muoto ja sihistä. Tutuksi tuli myös ”Salaisuuksien metsä”-leikki, jossa tuulessa suhisevat puut sanoivat S-äännettä, paitsi yksi puu toisti jotakin muuta äännettä (esim. A-äännettä). Yksi leikkijöistä yritti sitten silmät sidottuna löytää sen puun, joka toisti jotakin muuta kuin S-äännettä.

Toimintapisteet:

1. Piirtäminen

Tällä pisteellä lasten tehtävänä oli miettiä S-kirjaimella alkavia sanoja ja piirtää liiduilla kuva sanasta isolle voimapaperille. Lisäksi piti sana piti kirjoittaa kuvan alle, mikäli osasi.

marraskuun loppu 016

2. kirjoittaminen

S-kirjaimen piirtämistä harjoiteltiin monin eri tavoin tällä pysäkillä. Ensin lapset saivat tehdä taululle siveltimellä ja vedellä viisi hienointa S-kirjainta. Taikasormella S-kirjaimia tehtiin myös suureen kokoon. Tämän jälkeen lapset pääsivät monistetehtävän kimppuun.

marraskuun loppu 015

3. ”Lukeminen”

Lukemiseen liittyviä tehtäviä oli myös useita. Ensin lapset saivat lähteä etsimään tutuista kirjaimista muodostettuja sanalappuja, jotka oli käännetty kirjoituspuoli seinäänpäin. Lapset ”lukivat” tai painoivat mieleensä sanassa olevat kirjaimet ja palasivat kirjoittamaan sanan paperilla. Toisena tehtävänä metsästettiin S-sanoja. Löydettyään sanat, lapset värittivät sanojen S-kirjaimet. Viimeisenä tehtävänä oli yhdistää kuva-sanapari. Toisen kortin kuvassa oli S-kirjaimella alkavia sanoja ja toisessa pelkkä sana. Tehtävä oli haastava, mutta onnistui yllättävän hyvin opettajan pienellä avustuksella.

marraskuun loppu 013marraskuun loppu 010

4. Eskarikirjan tehtävät

Kisu Pikkukuun eskarikirjassa tehtiin S-kirjaimeen liittyviä tehtäviä. Lapset saivat valita, mitkä tehtävät tekivät. Kuitenkin jokaisen piti tehdä vähintään kolme tehtävää.

marraskuun loppu 047

2. päivä

Sateenkaarelaiset jatkoivat S-kirjaimen ja kirjainten kertaamisen parissa. Tarjolla oli mm. kirjainloruja, Saipaa ja toimintapistetyöskentelyä. Paikallinen lätkäjoukkue Saipa kiinnostaa useita ryhmän lapsia, joten S-kirjaimeen sopi hyvin Saipan kannatuslaulun ”Lätkää lentää” kuunteleminen ja fiilistely. Tässä rock-versio kyseisestä laulusta, mukana mm. Staminan, Mokoman ja Kotiteollisuuden pojat…. HYVÄ SAIPA, S NIIN KUIN SAIPA!

Toimintapisteet:

1. Kädentaidot

Saipan innoittamana lapset pääsivät tekemään oman fanipaidan. Leikkaa, liimaa ja koristele. Taustalle teimme vielä S-kirjaimia hopeatussilla. Aika hieno kontrasti musta-keltaisessa, vain mitä…

marraskuun loppu 050 marraskuun loppu 077marraskuun loppu 074marraskuun loppu 078

2. ”Lukeminen”

Logico-pelejä oli tarjolla kolmea erilaista. Tehtävissä etsittiin mm. alkukirjaimia. Lisäksi Salaisesta maasta tutuista sanoista etsittiin jo tutuksi tulleita kirjaimia, jotka väritettiin. Tarjolla oli myös kirjainmuistipelejä, joissa piti tunnistaa kirjain ja etsiä sille pari.

marraskuun loppu 011 marraskuun loppu 055marraskuun loppu 053

3. Kirjoittaminen

Isolle paperille tehtiin mallin mukaan jo tutuksi tulleita kirjaimia isoon kokoon. Tarkoituksena oli taas miettiä oikeita kirjoitussuuntia ja tehdä mahdollisimman hienoja kirjaimia. Lisäksi mukana olivat leselautaset ja hiekkatarjottimet, joihin piirreltiin ahkerasti taikasormella A-, I-, U- ja S-kirjaimia.


Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

15 − 5 =