Sateenkaaren päässä

Eskari- ja päiväkotielämää

Mittaamista

on 30.4.2015

Lukuihin, lukumääriin ja lukujonoihin sekä rahoihin tutustumisen jälkeen Sateenkaarelaiset pääsivät työskentelemään mittaamisen ihmeellisessä maailmassa. Tarkoituksena oli erilaisin toiminnallisin tehtävin harjoitella etenkin pituuden mittaamista. Lisäksi toimittiin myös massan eli painon mittaamisen, pinta-alan ja tilavuuden mittaamisen parissa. Mittavälineet olivat ns. Epästandardeja eli tällä kertaa ei vielä kiinnitty huomiota mittayksiköihin kuten senttimetreihin, kiloihin ja neliömetreihin. Ajatuksena oli saada lapsille kokemus mittaamisen periaatteista ja peruskäsitteistä. Lapset saivat toimintapisteille mukaansa tehtävämonisteen, jonka tehtäviä pohdittiin ja mittailtiin pisteillä pareittain. Toimintapisteet olivat seuraavat:

image

1. Pituuden mittaaminen ja vertailu

Pituutta mittailtiin monin eri tavoin. Narulla harjoiteltiin oman kehon mittojen ottamista pareittain (esim. koko pituus, jalkapohjan ja kämmenen pituudet. Narulla mitattiin myös erilaisten kohteiden pituuksia. Lisäksi naruja ja eri värisiä paperin suikaleita aseteltiin pituusjärjestykseen ja liimattiin paperille.

huhtikuun puolivälissä 015huhtikuun puolivälissä 019image

2. Massan eli painon mittaaminen

Painon mittaamista varten lapsille oli varattu kolme vähän eri painoista esinettä. Itse mittaaminen tapahtui henkarivaakaa käyttäen. Punnittava esine laitettiin toiseen päähän vakaa ja toiseen päähän niin monta multilink-kuutioata, kunnes vaaka oli ns. tasapainossa. Monistetehtävässä piti miettiä sitä, kumpi on painavampi.

huhtikuun puolivälissä 017image

3. Pinta-alan mittaaminen

Pinta-alan mittaaminen tapahtui värisauvojen avulla. Tehtävänä oli kännykän ja postikortin pinta-alojen mittaaminen. Ensin arvioitiin kumman ala olisi isompi ja sitten vaan mittamaan. Mittaaminen tapahtui siis peittämällä kohteen pinta sauvoilla ja laskemalla sauvojen lukumäärä.

image

4. Tilavuuden mittaaminen

Tällä pisteellä lasten tehtävä oli mitata kolmen esineen tilavuus. Erikokoisiksi esineiksi oli valittu terotin, karkkipurkki ja pieni sokeriputeli. Mittavälineenä toimivat pienet massapallot. Mittaaminen tapahtui siis siten, että laskettiin esineen sisään mahtuvat pallot. Lopuksi vielä vertailtiin purkkien ja putelien tilavuuksia – mihin mahtui eniten, mihin vähiten.


Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

− 1 = 2